Suojeltu arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema Tapiolan Ostoskeskus saneerataan julkisivujen osalta.
Lisäksi ostoskeskuksen toimintaa tullaan kehittämään siten, että se palvelee paremmin asiakkaittaan säilyttäen merkittävän asemansa Tapioplan kehittyvässä keskustassa.
Tapiolan keskustakilpailun tulokset julkistettiin kesäkuussa 1954. Kilpailuun osallistui 17 ehdotusta. Aarne Ervi voitti kilpailun ehdotuksella “Don Hertzenin kylä”. Palkintolautakunta esimerkiksi totesi pöytäkirjassaan “Don Hertzenin kylän” arkkitehtonisesta järjestelystä: “Keskusta on puutarhakaupungin luoteeseen hyvin sopeutuva ja avautuu hallitsevana kaikille suunnille. Rakennusten sijoitus ja ryhmittely eriluontoisten ja eri tarkoitusta palvelevien aukioiden ja lammikon äärelle on onnistunutta.”