Talo kuin tiilinäyttely

Talo kuin tiilinäyttely

Wienerbergerin julkaisema artikkeli hiljattain valmistuneesta kohteestamme.

Espoon Niittykumpuun valmistunut As Oy Niittyportti 16 muodostuu kahdesta pääosin tiiliverhotusta kerrostalosta, joita Arkkitehti SAFA Kari Leppänen kutsuu leikkisästi Matiksi ja Tepoksi. Rakennuksen julkisivuissa tiiltä on käytetty poikkeuksellisen moni-ilmeisesti, erityisesti näyttävä Verso-teos kiinnittää ohikulkijan katseen.

Espoon Niittykumpuun valmistunut As Oy Niittyportti 16 muodostuu kahdesta pääosin tiiliverhotusta kerrostalosta, joita Arkkitehti SAFA Kari Leppänen kutsuu leikkisästi Matiksi ja Tepoksi. Talot kohoavat Länsiväylän ylle ja tervehtivät moni-ilmeisellä julkisivullaan lännestä pääkaupunkiseudulle saapuvia.

Niittykummun alueelle on viime vuosina valmistunut useita uusia asuinkortteleita. TA Asumisoikeus Oy:n rakennuttama As Oy Niittyportti 16 on ensimmäinen Niittyportin ja Niittysillankäytävän rajaamalle alueelle valmistuneista kohteista. Yhtiön kahdessa kerrostalossa on yhteensä 82 asumisoikeusasuntoa. Hankkeen arkkitehtisuunnittelusta on vastannut Leppänen Arkkitehdit ja rakentamisesta Rakennuspetäjä.

Suunnittelun lähtökohtana toimi jo asemakaavassa määritelty rakennusten massoittelu. Rakennuspaikan sijainti Länsiväylän tuntumassa asetti erityisiä vaatimuksia muun muassa äänieristykselle. Liikenneväyliä lähimmäksi sijoittuva 10-kerroksinen kerrostalo toimiikin melumuurina sisäpihan oleskelualueelle sekä muille kortteliin rakennettaville taloille.

Kari Leppänen Arkkitehti SAFA
Kari Leppänen Arkkitehti SAFA, Leppänen Arkkitehdit Oy

Tiili pääasiallinen julkisivumateriaali

Niittyportin varrelle valmistuneita kerrostaloja yhdistää monipuolinen tiilen käyttö.
–  Olin ilahtunut, että Niittykummun alueen asemakaavassa julkisivumateriaaliksi edellytettiin tiiltä. Otaniemen alueella varttuneena tiili ja erityisesti punatiili on materiaalina lähellä sydäntäni, pääsuunnittelija toiminut Kari Leppänen kertoo.

Niittyportti 16:n julkisivuissa tiiltä on käytetty poikkeuksellisen moni-ilmeisesti. Sisäpihan puolella katutasoa kiertää reliefitiilellä toteutettu tiilimuuraus. Ylemmissä kerroksissa julkisivun tiilipinta on viimeistelty sutimestarin saumalla. Rakennusten ulkokehällä katutasossa on lisäksi valoa läpäiseviä pitsimuurausosuuksia varasto- ja porrastilojen verhouksena. 

Katseenvangitsijana Verso-julkisivuteos

Sekä 6- että 10-kerroksisen talon julkisivuun sisäänkäyntien yhteyteen on integroitu Kari Leppäsen suunnittelema Verso-teos. Se on toteutettu yhteistyössä elementtivalmistajana toimineen Joutsenon Elementin kanssa.

Kari Leppänen pääsi jo pienenä poikana seuraamaan isänsä, arkkitehti Kaarlo Leppäsen työskentelyä arkkitehtina. Hänelle taide ja käsityötaito olivat merkittävässä roolissa elämässä ja se näkyi myös arkkitehtityössä.
–  Omassa työssäni olen jatkanut isäni perintöä. Taide ja arkkitehtuuri kulkevat mielestäni luontevasti käsi kädessä ja pyrin mahdollisuuksien mukaan tuomaan ne yhteen suunnittelukohteissa, Kari Leppänen toteaa.    

Verso-teoksen suunnittelu lähti luonnostelusta paperille. Ideaa jalostettiin yhdessä elementtivalmistajan kanssa siten, että teos voitiin toteuttaa muottitekniikalla. Käytännössä ilmeikäs, versomaisesti alhaalta ylös kasvava teos toteutettiin kahdella geelimäisellä muovirasterilla, joita hyödynnettiin myös peilikuvana.

Niittyportti 16 asuinkerrostalo Espoo

Niittyportti 16 asuinkerrostalo Espoo

Niittyportti 16 asuinkerrostalo Espoo

Niittyportti 16 asuinkerrostalo Espoo

Niittyportti 16 asuinkerrostalo Espoo

Niittyportti 16 asuinkerrostalo Espoo

…Lataa lisää

Isä-poika arkkitehtityötä 50 vuotta

Tänä syksynä tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Kaarlo ”Kale” Leppänen perusti oman arkkitehtitoimiston työskenneltyään sitä ennen 21 vuotta Alvar Aallon toimistossa. Kalen arkkitehtiuran viimeisimpiä töitä oli Vantaan oikeustalon laajennus, jonka Kari Leppänen vei päätökseen.
–  Isä tuli pyörätuolilla katsomaan valmista työtä ja näytti tyytyväiseltä. Se oli minulle henkilökohtaisesti iso ja merkityksellinen hetki.

Kari Leppänen on kiitollinen isältään saamasta opista, mutta kokee luoneensa oman näköisen tulkinnan arkkitehtuurista. Yksi merkittävistä isältä omaksutuista tavoista on luoda henkilökohtainen yhteys työmaalla työskenteleviin ammattilaisiin.

–  Minulle on tärkeää, että visioni suunnittelijana välittyy rakennuksella työskenteleville, yhteinen näkemys syntyy keskustelujen ja kokeilun kautta. Erityisesti arvostan muurareiden käsityötaitoa. Myös Niittyportin julkisivutoteutuksessa inhimillinen kädenjälki on konkreettisesti nähtävissä.

As Oy Niittyportti 16

Rakennuttaja                     TA-Asumisoikeus Oy
Arkkitehtisuunnittelu     Leppänen Arkkitehdit Oy
KVR-urakoitsija                  Rakennuspetäjä Oy
Elementtitoimittaja          Joutsenon Elementti Oy
Rakennesuunnittelija      Sweco Finland Oy

Tiilet ja tiiliaatat

RT60 R-Punainen Makasiini
RT60 R-Punainen Makasiini reliefitiili
RT60 R-Punainen Makasiini pitsitiili
MTL60 R-punainen Struktura S -tiililaatta
MTL60 R-punainen sileä -tiililaatta
MTL60 R-punainen taustapatina -tiililaatta